Minun tarinani
Olen Aira Sahakangas, diplomikuuntelija, mielenrauhan ohjaaja ja luennoitsija. Olen vuodesta 2008 kuunnellut ihmisiä – henkilökohtaisesti ja ryhmissä – sekä pitänyt luentoja eri puolilla Suomea. Työni ydin on aina ollut sama: halu kohdata ihminen aidosti ja antaa hänelle tila tulla kuulluksi. Ennen tätä työtä toimin noin 20 vuotta vaatetusalan opettajana. Sen rinnalla kouluttauduin pitkään ihmisenä olemiseen, vuorovaikutukseen ja elämän ymmärtämiseen: itsensä johtamiseen, työnohjaukseen ja ryhmien ohjaamiseen. Näiden vuosien aikana sain myös itse olla kuultavana – ja se oli yksi merkittävimmistä asioista omalla matkallani.
Vuodesta 2008 alkaen aloin tietoisesti pysähtyä oman mieleni äärelle. Kävin säännöllisesti keskusteluissa, joissa sain purkaa ajatuksiani, ristiriitojani ja pelkojani. Vähitellen huomasin, että jokin minussa alkoi muuttua. Kun asioita ei enää tarvinnut pitää sisällään, mieli alkoi keventyä. Rauha ei tullut pakottamalla tai yrittämällä, vaan pikkuhiljaa – oivallusten ja rehellisten kohtaamisten kautta. Näistä kokemuksista syntyivät myös kirjani Valintana mielenrauha 1 ja 2.
Vuosien aikana olen nähnyt, miten paljon me ihmiset kannamme mukanamme: ajatuksia, jotka kuormittavat tunteita, joita emme ole voineet kohdata tarinoita, jotka määrittävät meitä Ja samalla olen nähnyt, miten paljon voi vapautua, kun saa pysähtyä niiden äärelle ilman painetta muuttua tai olla jotain muuta. Olen myös huomannut itsessäni saman kuin monessa muussakin: kuinka helposti alkaa vaatia itseltään enemmän, yrittää olla “parempi” tai odottaa, että joskus olisi valmis. Nykyään näen sen toisin.
Tällä hetkellä olen itsekin kohdassa, jossa moni aiempi varmuus on hiljentynyt. En enää koe, että minulla olisi valmiita vastauksia elämästä tai siitä, mikä on “oikea tapa elää”. Ja yllättävää kyllä – siinä on jotakin hyvin vapauttavaa. En enää pyri olemaan valmis. Enkä yritä päästä johonkin tiettyyn tilaan. Sen sijaan opettelen olemaan tässä, sellaisena kuin olen.
Työssäni en neuvo enkä ohjaa valmiisiin vastauksiin. Kuuntelen. Olen läsnä. Ja usein jo se avaa ihmisessä jotakin omaa – oivalluksia, ymmärrystä ja joskus myös rauhaa. Minulle tämä työ ei ole toisen muuttamista, vaan tilan antamista sille, että ihminen voi kohdata itseään. Kun katson taaksepäin, olen kiitollinen siitä, että olen saanut kulkea tämän matkan – myös sen epävarmuuden ja keskeneräisyyden kautta. Ja tänään olen kiitollinen siitä, että saan tehdä tätä työtä: olla ihmisen rinnalla hetkessä, jossa mitään ei tarvitse ratkaista – mutta jotakin voi silti muuttua.