Ihmisten kokemuksia

Maalarina Arjen Korkeakoulussa

Olin vuosia katsellut kuparinruskeaa seinää makuuhuoneessani ja halusin vaaleamman värin. Jostakin tuli ajatus ”laseerata” seinä samoin kuin ystäväni oli tehnyt omalla tavallaan soveltaen. Päädyin kuitenkin ostamaan nykyaikaista maalia, jonka maalaustapa muistuttaa laseerausta. Väriliikkeen asiantuntija neuvoi käyttämään työssä pensseleitä tai sieniä.

Kun valkoinen pohjamaali oli kuivunut, seinä avautui taiteilijalle minussa. Vähän kyllä pelotti, että mitähän tästä tulee. Lyhyen kokeilun jälkeen päädyin ystäväni menetelmästä poiketen käyttämään maalausvälineenä pelkästään taulusientä, jolla painelin seinälle reikäisiä sienen kuvia, osittain päällekkäin. Kun sisäinen vapinani alkoi hellittää, seinänpainanta sujui rennosti, ilolla ja yllättävän nopeasti. Lopputulos näytti hauskalta, vaikka oli hieman tummempi kuin oletin.

Kun maalausseuranani ollut kannustava kumppanini lähti pois, arvostelija minussa kiipesi olkapäälleni ja ryhtyi mielipuuhaansa. ”Osa kuvioista on liian tummia ja epämääräisiä väriläikkiäkin näkyy”. Tartuin sitten pensseliin ja vetelin eniten egoani häirinnet kohdat valkoiseksi. Eihän se paikkaaminen enää sujunut yhtä sutjakasti ja ilolla, eikä lopputulos edelleenkään ollut täydellinen, mutta annoin olla.

Seuraavana päivänä seinää katsellessani se muuttui alttaritauluksi. Näin siinä Jumalan luoman Poikakunnan. Näin erilaisia Jumalan luomia ihmisiä, jotka ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Näin, että Jumalalle kaikki ovat täydellisiä. Minäkin - silloinkin kun halusin muuttaa ”veljiäni”, jotka eivät täyttäneet egoni odotuksia. Niin kiitollista, että mikä tahansa arjen askare voi muistuttaa olemaan armollinen itselle ja muille ja muistamaan alkuperämme.

Auli

*

Haluan kertoa tämän:
En arvannut enkä osannut edes toivoa, että tällainen täydellinen rauha ja hyväksyntä on olemassa. Koin sen ensimmäistä kertaa Airan viikon kurssimatkalla, Ei ollut mitään huolia, ei häiritseviä ajatuksia, ei pyrkimystä olla jotain muuta tai jotain parempaa. Pelkkä "olen vain" riittää. Olin ja olen niin kiitollinen. Sen jälkeen olen ollut matkalla kohti mielen vapautta Airan kannustamana jo n 1,5 vuotta ja jatkan kiitollisena edelleen.
t. Meri
*


Tämä tie on ollut minulle elämäni tärkein tie. Tie on näyttänyt minulle, ettei mikään uskomukseni ole totta. Ennen uskomukseni tuottivat minulle vain murhetta ja vihaa. Tie on tuonut miule vapautta ja iloa, mitä luulin etten voisi koskaan kokea. Miten ihana tie. Nytkin itken kiitollisuudesta, että saan kulkea tätä tietä ja saan vapautua.Tältä tieltä en tule koskaan kääntymään pois. Sen tiedän koska olen elämässäni kolunnut niin monia teitä apua etsien. Kiitollisena kuitenkin niistäkin teistä. Kiitos rakas Aira oppaani, että autat minua kulkemaan tätä vapauden tietä. Kun en itse ymmärrä sinä autat ymmärtämään elämässäni tapahtuvia asioita.

Terkuin Teresa

*

Terve Rakas Aira,

Kirjoittelin kokemusta mitä olen sinun kanssa matkustaessa kokenut. Tämä on ehkä hassussa muodossa, kuin olisin Itselleni kirjoittanut. Alla oleva kirjoitus tuli kun purin omia ajatuksiani ulos apua pyytäen ja sitten huomasin että kirjoitus kääntyi niin että halusin kirjoittaa sinulle. Pyysin apua ”karkki itkuihin”, johon en oikein ole osannut asennoitua neutraalisti. Ja niin päivän mittaan sain siihen avun kun pääsin jutustelemaan äidin kanssa kuinka hän jokaiseen minun itkuuni, murheeseeni reagoi niin että se sai aikaan toisinaan koko kylän ympäri kääntämisen. Lopussa en uskaltanut kertoa hänelle murheistani, kun asiat ei välttämättä olleet minulle niin suuria että niille olisi tarvinnut tehdä mitään. Ja nyt omien lasten kautta ymmärsin että se on ikään kuin oman tyhjyyden purkamista haluamalla esim. karkkia. Äitinä minun ei tarvitsekaan kuin kuunnella. Ja asiat sitten muodossa tapahtuu niin kuin niiden kuuluukin. Rauhan tilassa ilman vaatimuksia, voi olla, ettei se ole sitä karkkia, vaan jotain aivan muuta. Niin ja sain olla myös kuuntelijana kun äiti puhui omia kokemuksiaan minua kasvattaessaan omalla tyylillään. Huomasin itsessäni että minun ei tarvinnut enää pelätä, alistumalla tai hyökkäämällä vaikka hän välillä oli ”räjähtämäisillään”. Kerroinkin se ääneen että on ihana kokea olevansa samanarvoinen äidin kanssa, vaikka ei nähdäkään asioita samalla tavalla. On kiitollista kokea oma ns. kasvu.

Huomaan että viihdyn itseni kanssa kun saan kirjoitella. Oikeastaan koen että sinä, Jeesus olet kanssani silloin. Aivan kuin olisin kanavoinnissa tai Airan kanssa juttelisin. Haluaisin kirjoittaa Airalle kokemuksia mitä olen saanut hänen kanssa keskustellessa. Auta minua kirjoittamaan sellainen. Olen hyvin kiitollinen Airan kautta saamaani apuun ja että saan edelleen soittaa hänelle tarvittaessa. Huomaan että pelkoni minussa huomauttelee että onhan sinulla asioita jotka eivät ole muuttuneet muodossa. Siksi pyydän lisää apua. Olen oppinut, etteivät asiat välttämättä muodossa muutukaan, vaan olen oppinut ne näkemään toisin. En uhkana vaan mahdollisuutena. Sillä kaikki asiat auttavat minua näkemään että olenko pelossa vai Rakkaudessa. Jos minua ahdistaa olen pelossa ja silloin voin tehdä valinnan. Haluanko olla pelossa vai valitsenko Rakkauden? Minun tahto on valita Rakkaus. Olen oppinut että se on ainoa tehtävä jota täällä muodon maailmassa tarvitsee ottaa tosissaan, kaikesta muusta Rakkaus pitää kyllä huolen. Siitä olemme saaneet puolisomme kanssa kokemuksia. Olemme molemmat olleet kotona, ilman tietoista rahan lähdettä. Siis työttömiä. Siitäkin huolimatta olemme saaneet pitää ”Rakkauslomaa” jo 1,5 vuotta ilman että meiltä olisi puuttunut oikeasti jotain. Olemme saaneet enemmän kuin olemme itse osanneet edes kuvitella. Tottakai putosin aika ajoittain puutteeseen ja sain pyytää apua sisäiseltä Itseltäni, Pyhältä Hengeltä. Jos puute eli pelko oli niin voimakas, etten kyennyt itse löytämään Rauhaa, soitinkin Airalle että nyt tarvitsen apua. Ja niin sitä taas jatkettiin yhdessä matkaa muistaen todellisen Runsauden ja Luottamuksen. Ja arjessa tarvitsemamme asiat saivat järjestyä itsestään. Saimme ruokaa, juomaa, vaatteet, lämpimän kodin ja uudenkodin remontti valmistui niin että pääsimme muuttamaan. Koen että Airan apu on ollut minulle tärkeä, koska pelon kokemukset olivat niin voimakkaita, että uskoin niiden olevan totta. Aira auttoi minua palaamaan takaisin Rakkauteen ja näkemään että pelkoni olivat ja ovat menneisyyden kokemuksia jotka eivät ole totta nyt ja loppuen lopuksi se ei ole ollut totta silloinkaan. Sillä Rakkauden tulkinnan kautta menneisyyskin katsotaan puhdistetusti. Oma kohtainen kokemus on kuinka lapsuuteni muisti kuvat ovat muuttuneet kiitollisuudeksi. Vanhempieni kanssa välit ovat korjaantuneet jotka ajautuivat karikolle kun itse eksyin itsestäni. Vanhempani ovat kasvattaneet omalla ymmärryksellään parhaalla mahdollisella tavalla, uskonnon siivittämänä. Lapsuuden uskonto oli hyvin hallitsevaa ja omaa pelkoani vahvistavaa. Omalla viattomuudellani uskoin kaiken mitä minulle opetettiin ja tulkitsin ne omalla ymmärrykselläni. Tahdoin päästä Taivaaseen. Minun sisälläni oli paha olla, tein kaikkeni että pääsisin Taivaaseen ja lopussa uuvuin. Aloin kyseenalaistamaan kaiken ja koin tarvitsevani aikaa itselle. Masennus diagnoosin avulla uskalsin hyväksyä itselleni ns. hullujakin ratkaisuja. Esim. reilumpi irtiotto vanhemmistani, vaikka he olivat minulle rakkaita. Se oli pelottavaa mutta silti koin että niin täytyy tehdä. Itseäni kuunnellen, monia asioita kokeillen löysin IOK:siin perustuvan anteeksi annon. Johon olin törmännyt eri tavalla muidenkin asioiden kautta, mutta IOK antoi minulle siihen ymmärryksen. Ymmärryksen kuinka tärkeästä asiasta on kyse. Koin löytäneeni Taivaan siinä vaiheessa. Olin niin onnellinen että kahlasin IOK-kirjan kannesta kanteen tehtävineen kaikkineen ja luin monia muita kirjoja jotka pohjautuivat IOK:n opettamaan anteeksi antoon. Kävin kanavoinnissa juttelemassa Totuuteni kanssa. Tätä ihanuutta kesti jonkun aikaa. Sitten alkoivat vanhat pelkoni nousta kuin hyökyaalto. Ne tulivat niin voimakkaasti, etten olisi ilman Airan ja puolisoni tuomaa tukea selviytynyt niistä. Olen todella kiitollinen että myös puolisoni tukeutui Airaan. Meidän ei tarvinnut lähteä enempäänsä syyttelemään omaa tai toisen käyttäytymistä. Sillä minusta pelko tuli huutona, raivona, uhkailuna, itkuna, kehon tärinänä, paineena ja ennen kaikkea puheena. Puolisoni muuttui hiljaisemmaksi ja minä puhuin ja puhun edelleenkin. Puolisoni muutos hiljaisemmaksi oli minulle alussa pelottavaa mutta nyt alan hyväksymään että niin saa olla niin kauan kuin on. Olen kiitollinen että saan soittaa Airalle ja puhua, puhua, vaikka en edes itse ymmärrä mistä puhun. Enää en edes yritä ymmärtää, koska sekin saa minut uupuneeksi. Tärkeintä on että saan puhumalla pelkoni ja syyllisyyden tunteeni pois Rakkauden tieltä. Sillä kun saan puhua pahan olon pois Airalle tai nyt jo muillekin tai vaikka vain itselle niin olo on kuin olisi päässyt Taivaaseen, sinne minne minä olen jo lapsena tahtonut. Ja olen oivaltanut että Taivas onkin mielentila nyt hetkessä. Niin Viattomana, niin Puhtaana, niin Kauniina, täynnä Rakkautta. On Rauhallisen vapaa olla, Taivaassa Jumalan sylissä. Tässä kun kirjoittelen huomaan että en muista muodossa kunnolla asioita joita koin Airan Vuoden matkalla Itseen kurssin kautta. Leikki mielisesti olen sanonut että Kun Pyhä Henki (Airan muodossa) tuli taloon on kuin Duutsonit olisivat tulleet taloon. Sillä kyllä meidän kaunis paketti sekoitettiin niin hyvin. Mutta se oivallus mitä nyt kirjoittaessa koen, on että ne asiat/ teot joilla ennen olen luullut pääseväni Taivaaseen, on vapautettu. Taivaaseen pääsy ei vaadikaan tekoja ja lopussa kehon kuolemaa, vaan vain pelon kuolemaa mielessä. Jäljelle jää Vapaa ja Onnellinen elämä. Jonka saan jakaa läheisteni kanssa joista on tullut niin Rakkaita, kun olen löytänyt itsessäni olevan Rakkauden. Olen niin Kiitollinen kun minulta ei ole viety mitään minulle tarkoitettua asiaa pois, jota niin pelkäsin. Ainoastaan pelko niiden välistä, erilaisia muodon tapahtumia apuna käyttäen. Olen niin Kiitollinen Airalle, Itselleni, puolisolleni, lapsillemme, vanhemmilleni ja kaikille joiden kanssa olen saanut tehdä matkaa Itseen ja jota saan tehdä edelleen. Matka saa jatkua. –Marja-

*


Kiitokset itkumuurin murtamisesta =D

Saako ihminen itkeä ja olla heikko?
Saako ihminen näyttää syvimmät vihan tunteensa, huutaa ilmoille ja vasten naamaa kaunansa?
Saako ihminen luhistua, oksentaa ulos surunsa veriseksi lammikoksi kaikkien katsella?
Saako ihminen näyttää rumimman puolensa, paljastaa rupisen noita-akkansa tulematta tuomituksi?
Saako?
Joutuuko siitä vankilaan, leimataanko hulluksi ja vioittuneeksi, menettääkö mahdollisuutensa ja joutuu ikuiseen epäonnistuneitten helvettiin?
Joutuuko?
Niin minä olen luullut, tähän uskoon olen itseni langettanut. Tähän vapautuksen päivään saakka.
Olen nähnyt rumaa, olen nähnyt kaunista, olen kuullut itkua ja valitusta sen koskettaessa minua niin syvästi, niin syvästi. Ja sen kaiken kosketuksen minä nielin katkerana palana kurkustani alas, aina mahanpohjaan ja keuhkoihin syvälle asti. Ja se tökki alas mennessään, teki kipua ja tuskaa, mutta eniten minun mieleeni: Minä en saa, minä en saa... Minä en saa itkeä, minua ei saa koskettaa, sillä se on heikkouden merkki, kun toisten tunteet saavat minussakin jonkin syttymään.
Ja niin minä pakenin; itseeni, ajatuksiini, mielikuviini, tupakalle ja vessaan, syömään, juomaan... Pois, kunhan pakoon pois.
Mutta lopultakaan en sitä pakenemista enää jaksanut. Ja kohtasin vihani kanssa Jeesuksen: Äitiäni, menneisyyttäni, "vahvuuttani", suorittamista, elämäni alistuneisuutta kohtaan. Kateutta, kaunaa, surua, järjettömiä sääntöjä ja köyhyyttä; sitä kaikkea sain luvan hetken vihata ja surra, kanssa Jeesuksen. Ja sain luvan olla heikko. Sain luvan itkeä ilman syytä, voimakkaasti ja Voimassa, kanssa Jeesuksen, Rakkaudessa, hyväksyttynä heikkoudessa.
Ja sain kokea, etten menettänyt mitään näyttäessäni sisimmän tuskani, vaan päinvastoin, sain kaiken. Siinä hetkessä tunsin pelastuneeni, taas kerran pala palalta pois pelkoani antaen.
Ja tunnen, että kaikkea en vielä tohtinut antaa, mutta kaivon kantta ainakin raotin. Ja olen halukas tyhjentämään loputkin. Pelkoni saa kantaa kuiviin, sillä se ei ole minua ennenkään elättänyt.
Ja minua SAA AUTTAA. Kiitos.

"Sillä oikeaa Kuningasta ei pelätä vaan rakastetaan".

Että kiitos. Kiitos kiitos kiitos!

Rakkaudella Maarit
*

UIMAKOULUSSA
Vuosi sitten minut nakattiin (kuin) kylmään veteen ja sanottiin:
”ui tyttö, ui!”

Olin huuli pyöreänä:
”häh, en osaa edes kunnolla uida,
saati täysin vieraassa vedessä,
en uskalla!”

Siinähän opettelin,
itkin ja opettelin.

Välillä nousin rannalle lepämään.
Katselin tähtiä sysimustassa yössä -
silloin tiesin ja ymmärsin:
tämä on minulle tarkoitettu
”uimakoulu”.

Joskus pelottavat aallot
vyöryivät ylitseni
luulin hukkuvani
voimani olivat ehtyneet,
huusin auttajaa -
ja aina Hän minulle vastasi.


Nyt pelottava meri on muuttunut
ARMON MEREKSI.

Voin uida rauhassa
nauttia tietäen,
että koskaan en ole yksin
pimeimmässäkään yössä.

Voin nähdä valon
siinä vierelläni
Hänet, joka käveli vetten päällä.


Tämä on minulle kuvaus vuoden työrupeamasta ja muutoksesta, jonka olen käynyt.

Kiitos rakas Aira, kiitos.

Piiitkä hali, Leena

*


Miten minä lähdin armeliaisuuden matkallle:

Pitkään olen elämässäni hakenut vastauksia ja pohtinut olevaisten osaa täällä. Lukenut monenlaisia kirjoja ja ne ovat olleet ikään kuin polku kaikkeen. Kun sain ystävän kautta kuulla Ihmeiden Oppikurssi-kirjasta, ei tarvinnut enää etsiä. Toki sitäkin vuosia ensin puntaroin, että mihin mahtaa moinen perustua. Jossain vaiheessa kuulin Airan kursseista. Oma mielen vastustus oli suuri, mutta sain onneksi naamioitua lähtemisen niin että menen ystäväni “kaveriksi”. Kaikki mitä tuon ensimmäisen viikonlopun aikana ryhmässä käytiin läpi, oli ikään kuin omakohtaista. Siitä alkoi oikeasti prosessi nimeltään vapautuminen. Kun ymmärsi, että ihan koko elämien aikana kertynyttä tunteiden, pelkojen ja syyllisyyden taakkaa, ei ole olekaan pakko raahata harteilla, HELPOTTI. Ja tuli oikein into antaa niitä pois. Siihen vuoden kurssi on aivan ehdoton. Vaikka olen itse vasta aloittanut, voin todellakin suositella.

Rakkaudessa
Jaana
*

Ne ovat antaneet Vapautta, Hyväksyntää, Rakkautta. Jolloin olen myös saanut jakaa Rakkautta, Hyväksyntää, Vapautta. Tällöin ei voi muuta kuin laajentua ;)


*

Soot kattonu mua niin hyvällä silimällä
jotta mäkin oon ruvennu uskomahan,
jotta ei mus mitään vikaa oo.
Mä saan olla justihin sellaanen kun mä oon.
Ei mun tartte mua kattoa pahalla silimällä,
arvostella ja mitätöörä.

Jumala loi mun kuvaksensa
niinku sunkin ja kaikki muukkin.
Ja mä saan joka päivä hariootella
kattomahan ittiäni hyvällä silimällä ja
antaa ittelleni anteeksi,
kun paha silimä kerkiää ensin.

Kiitollisena Airalle hyvällä silimällä kattomisesta
ja hyvällä korvalla kuuntelemisesta. Auli

*

Matka Itseen on juuri sitä, se on matka itseen.
Se on matka, jolla löytää sen, minkä oli unohtanut.

Tällä matkalla löytää sen, mitä kaikkein eniten on kaivannut
ja mikä on aina ollut läsnä odottamassa minua huomaamaan se.
Tällä matkalla mieleen palautuu kiitollisuus ja luottamus, ilo ja vapaus.
Tällä matkalla mieleen palautuu rauha.

marjaleena

*

Heipä hei iki-ihana Aira,
Aloitin kirjasi lukemisen jo Rauhanrannassa, olen nyt päässyt viimeistä lukua vaille loppuun. Onpa vahvaa tekstiä, antaa uutta näkövinkkeliä niin monelle ja moneen asiaan, minullekin. Olen niin iloinen että kirjasi auttaa minuakin katselemaan menneisyyttäni anteeksiannolla ja ilman syyllisyyttä. Pelosta olen nähdäkseni jo aiemmin vapautunut melkoisen hyvin, en ainakaan tiedosta sitä enää. Kirjasi auttaa hienosti kohtaamaan myös muita ihmisiä, luo mm. siltaa naisen ja miehen välille.
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi, kolmoskirjaa odotellessa,
Risto

Pyhä kohtaaminen

Kun kohtaat jonkun, muista, että se on
pyhä kohtaaminen.
Niin, kuin näet hänet, niin näet itsesi.
Niin, kuin kohtelet häntä, niin kohtelet itseäsi.
Niin, kuin ajattelet hänestä, niin ajattelet itsestäsi.
Älä koskaan unohda sitä, sillä hänessä joko löydät itsesi
tai kadotat itsesi.
Aina, kun kaksi ihmistä kohtaa toisensa, heille annetaan
uusi kasvun mahdollisuus.
Älä eroa kenestäkään antamatta hänelle kasvun
mahdollisuutta ja vastaanottamatta sitä itse.
(Ihmeiden oppikurssi )